Vanhan ajan henkeä unelmakodissa

Hei taas!

Syksy on lähtenyt käyntiin remontintäyteisissä merkeissä. Aloitimme kesän alussa talomme vanhan puolen remontin, ja nyt alkaa maali jo vihdoin häämöttää. Lyhyesti sanottuna halusimme palauttaa talon vanhalle puolelle sen vanhan ajan hengen, joka siellä oli mummun ja papan vielä eläessä. Lattiat, tapetit ja muut pintamateriaalit vaihdettiin täysin uusiin, keittiö sai ylleen uusvanhat kalusteet ja vanha pirtinpöytä kunnostetiin aikaisempaan loistoonsa.

Pääasiassa remontointi oli pintapuolista, mutta välillä vaadittiin myös isompaa panosta. Suurin homma oli varmaan lankkulattioiden asentaminen ja kylppärin uudistus lattiasta kattoon. Vielä eilen kiinnittelimme viimeisiä ikkunoita ennen kuin koko komeus olisi valmis. Aikaisempana vuotena uusimme koko talon julkisivun maalaamalla uudet laudat punamultamaalilla ja kiinnittämällä ne seinään vanhojen tilalle.

Budjetissa pysyttiin (ainakin osittain), mutta kaikista eniten rahatilannetta heittelivät lattiat ja kylppäri. Ikkunoiden hinnat ovat myös melko korkeita, mutta onneksi vertailemalla löytyi sopivat valkokarmiset ikkunat. Remonttiprosessi oli ihana, koska saimme viettää koko kesän perheen kanssa yhdessä puuhaten. Toisaalta olen kyllä niin väsynyt koko remontin johdosta, että nyt tekisi mieli vain painua sohvalle katselemaan telkkaria!

Tämän tyylinen ratkaisu meillä tuli kylppäriin!

dd98a28afc137bd362606d0db106dff9

Arkkuja. Mummun kätköistä löytyi kaunis kapiokirstu, jonka laitoimme aitiopaikalle lukunurkkaukseen.

2066cb14e2ceb1da55e23dc2056627d5

Tällaisen kun vielä jostain löytäisi.

95f8048be557aef8dc026eb91f62b387

Saunakokemuksia kesältä

Puhuin jo aiemminkin saunoista, ja nyt kun kiersimme ympäri Suomea, niin kiinnitin niihin erityistä huomiota. Ovathan ne sentään mökin tärkein osa ja suomalaisen mökkikulttuurin sydän! Mitään suuria eroja en löytänyt saunoista riippumatta siitä olimmeko Saimaan kauniiden vesistöjen ääressä vaiko Hangossa purjeveneitä ihailemassa. Ilmeisesti Suomen saunat ovat samaa geneettistä perimää. Edes Ahvenanmaalla ei ollut saunoissa mitään eroa, vaikka ne kaksi kokemaamme olivatkin hieman viileämpiä (tai vähemmän kuumia), kuin manner-Suomalaiset saunat. Se saattoi tietysti olla sattumaa, ja olihan toinen niistä iso leirintäalueen sauna, jotka eivät ole koskaan tarjonneet mitään järisyttäviä elämyksiä, vaikka niissä useasti onkin hyvää juttuseuraa. Se toinen Ahvenanmaalla koettu sauna oli sitten paljon pienempi, mutta sitäkin erikoisempi. Kyseessä oli nimittäin pieneen asuntoautoon rakennettu sauna. Kamerasta oli tietysti akku loppu, mutta vaunu oli jotakuinkin tämän näköinen, vaikkakin ulkokuori oli kiiltävän alumiininen.

 

 

Löylyt eivät sinänsä olleet mitenkään erikoiset. Pieni tila olisi tehnyt löylyistä hyvinkin kuumat ellei jokainen oven avaus olisi jäähdyttänyt vaunua niin tehokkaasti. Joka tapauksessa se oli elämys johon täytyi tarttua kun ystävälliset karavaanarit sitä tarjosivat!

 

Suurimmat erot saunoissa ovat nykyään niiden sisustuksessa. Harmaat ja tummat värit tuntuvat olevan jonkinlainen trendi, ja mikäpä ettei, näyttäähän persoonallinen saunapaneeli aika siistiltä, ja tummemmat värit tuovat vanhanaikaista, savusaunamaista tunnelmaa. Ja onhan se paljas koivu jo nähty aika monessa paikassa… Värejä täytyy omaan unelmien mökkisaunaan ehkä vielä miettiä, mutta se on varmaa ettei siellä ole sähkökiuasta eikä LED-valoja!

Mökkiunelmia menneisyydestä ja esittäytymistä

Tervehdys kaikki lukijat!

Kuten ehdin jo esittelytekstissäni todeta, olen 32-vuotias perheenäiti Keski-Suomesta, ja perustin tämän blogin tallentaakseni perheen elämää ja mahdollista kesämökkiunelman toteutumista. Vaikka meillä ei perheen kanssa vielä omaa kesäpaikkaa olekaan, emme ole jääneet Suomen suveen tai hankeen rannalle ruikuttamaan. Minua, miestäni ja kahta poikaamme ovat kestittäneet omilla mökeillään niin sukulaiset, ystävät, tuttavat kuin työkaveritkin. Näistä illoista on jäänyt unohtumattomia muistoja, sekä hyviä ideoita joilla päätin startata bloggaukseni.

Ensimmäinen ja tärkein on savusauna

Savusaunan löylyille ei löydä voittanutta, ja tunnelma on vailla vertaa

Savusaunassa olemme käyneet unohtumattomimmat keskustelut ja merkkipäivien juhlinnat. Savusaunassa on lisäksi yksi ominaisuus yli muiden: Turvallisuus. OK.. Savussa ja pimeydessä voi toki toikkaroida, mutta yleensä hyvin rakennettuun kiukaaseen ei ole samanlaista kaatumisvaaraa kuin normaaleissa peltihökkeröissä. Varsinkaan jos lauteet ovat ylhäällä. Lasten kanssa eläessä tätä on alkanut arvostaa..

Toisena mieleenpainuvana, ja omalle mökillemme ehdottomana pidämme maakellaria!

Maakellari houkuttelee ja patistaa marjaan ja sieneen. Tulee ihan muumimammaolo!

Lapsuuteni maisemissa oli maakellari, ja olen siitä lähtien haaveillun sen rakentamisesta. Miestä en ole vielä ihan täysin taivutellut tähän projektiin mukaan. Menen muka asioiden edellee.. pyh!

No, ehkäpä savusauna ja maakellari eivät ole niitä kaikista olennaisimpia asioita mökinrakentamista suunnittelevalle, mutta omilla vierailullamme muiden mökeille nimenomaan pienistä yksityiskohdista ja erityisesti mahtavasta seurasta muodostuu se polttoaine millä jaksaa välillä raskastakin lapsiperheen arkea.

Mikäli mielestäsi olen unohtanut jotain olennaista, nykäise ihmeessä hihasta ja laita viestiä kommenttien kautta.

Aurinkoista työviikkoa toivottaen!

-Miia